Testi: Jääpalakone

syyskuu 24, 2008

”No entterin jälkeen sieltä alkoi jääpaloja pukkaamaan” kertoi käyttäjä ensimmäisestä kokemuksesta. Näin alkoi ensimmäiset jääpalat tulemaan. Tosin, ennen käyttöä tulee kaataa säiliöön noin puoli litraa vettä. Tovin odotettua ensimmäiset palat ovat valmiit. 

Kun laite on toiminut noin tunnin, jäätä oli ihan riittävästi. Jääkaapeista tuttu kompressori tuottaa kylmää, joka muuntaa veden jääpaloiksi. 

Mainokset

Jääpalakone on yleistynyt kodeissa

kesäkuu 21, 2008

Pidemmän aikaa on yleistyneet kodin pienet apuvälineet. Viimeisin uutuus sitten huippusuositun leipäkoneen on jääpalakone. Jo muutaman vuoden kauppojen hyllyillä on jääpalakone naurattanut asiakkaita. Heti ei osaa tätä laitetta edes hakea. Uudet jääkaappi mallit pitävät sisällään jääpaloja tai jäämurskaa valmistavia yksiköitä. Vanhoihin jääkaappeihin tätä laitetta ei ole saatavilla, joten tuleekin keksiä uusi ratkaisu. Erillinen jääpalakone iskee juuri tähän rakoon.

Jääpalakoneen avulla teet näppärästi kylmää juotavaa. Ensimmäiset jääpalat tulevat jo noin kymmenessä minuutissa. Tämän jälkeen vauhti kiihtyy ja jääpaloja saa pienen korillisen hetkessä.

Jääpalakone

Lisätietoja:

Verkkokauppa – jääpalakone